Sadharanikaran kommunikoinnin mallin fundamentalistit (Finnish language)

Sadharanikaran kommunikoinnin mallin fundamentalistit

-          Dr. Nirmala Mani Adhikary

Kathmandu University, Nepal

nirmalam.adhikary@gmail.com

Suomentaja : Annukka Turunen

Sadharanikaranin kommunikoinnin malli (SMC) on esitys kommunikoinnin prosessista Hindulaisesta näkökulmasta. Se on systemaattinen kuvaus yhteisymmärryksen ja yhtenäisyyden saavuttamisesta kaaviomaisella esitystavalla ihmisten keskuudessa. Se kuvaa eri osapuolten vuorovaikutusta tapahtumatilanteessa (toisin sanoen sadharanikaranin prosessissa) saharidayatan saavuttamiseen. Sahridayata on ydin käsitteelle, jolle sadharanikan perustuu. Se on yhteisen päämäärähakuisuuden, yhteisöllisyyden, sekä yhteisymmärryksen ja yhtenäisyyden tila. Keskustelun eri osapuolet saavuttavat sahridayatan onnistuneessa sadharanikaran prosessissa. Tässä valossa SMC antaa kommunikoinnin yhteisön käyttöön laaja-alaisesti.

Päälähteinä tälle mallille toimivat Bharatan Natyashastra, sekä Bhartriharin Vakyapadiya. Useimmat viitatuista asiayhteyksistä (muunmuassa sadharanikaran, sahridayata, rasarwadana ja sakshatkara) on luotu vahvasti sanskritilaisen runouden, estetiikan, kielitiedon, sekä muiden hindulaisten uskonnollis-filosofisten tietojen ja teorioiden pohjalta. Nämä käsitteet ovat myös SMC:n lähtökohtia.

Seuraavat kohdat esittelevät lyhyesti SMC:n peruskäsitteen:

1.    Mallin rakenne on ei-lineaarinen. Se sisältää kaksisuuntaisen kommunikaation prosessin saavuttaen molempien osapuolten yhteisymmärryksen. Mallin kyseisen rakenteen vuoksi se on täysin vapaa lineaaristen kommunikointimallien rajoituksista.

2.    Malli kuvaa, kuinka onnistunut kommunikointi on mahdollista hindu-yhteiskunnassa riippumatta kastien monisäikeisistä hierarkioista, kieli-eroavaisuuksista, kulttuurieroista tai uskonharjoitusten erilaisuuksista. Sahridayatan avulla epätasa-arvoisuus voidaan minimalisoida yhteiskunnan jokaisella tasolla itse viestinnän helpottuessa.

3.    Sadharanikaranissa kommunikoivien osapuolten keskinäinen suhde on erityisen tärkeää - ei vain suhteen päämääränä, vaan suhteen laatuna. Esimerkiksi guru-shishya suhdetta pidetään itsessään pyhänä. Toisin kuin useimmissa länsimaisissa viestinnän ja kommunikaation teorioissa ja malleissa, SMC:n mallin mukaan kommunikaatiota ei dominoi lähettäjä. Malli antaa pikemminkin yhtäläisen tärkeyden ja painoarvon molemmille osapuolille.

4.    Malli osoittaa, että abhivyanjana (koodaava), sekä rasaswadana (dekoodattu) ovat kommunikoinnin fundamentalistiset toiminnalliset osat. Toisin sanoen ne ovat sadharanikaran (kommunikaation) ratkaisevat tekijät.

5.    Tällä osoitetaan, kuinka hindulainen näkökulma kommunikaatioon korostaa sisäistä tai sisäisten osasten välistä toimintaa, aivan kuten sekä koodauksen että dekoodauksen menetelmät koostuvat ihannetilanteessa nelikerroksisesta sisäisestä mekanismista. Kommunikaatio vaatii paljon enemmän syvyyttä kuin sensoroiduilla järjestelmillä ja niiden objektiivisella loogisuudella on antaa.

6.    Sandarbhan (sisällön) avulla malli selventää tarkoituksensaannin mahdollisuuden, vaikka lähettäjä ei olisikaan tunnettu viestin saajalle. Minkä tahansa viestin tarkoitus pysyy totuudenmukaisena omalla aihealueellaan ilman ulkoisten ja asiayhteydestä riippumattomien tekijöiden vaikutuksella kuulijaan. Tällöin aiheessaan pysyvä teksti voi pitäytyä objektiivisessa tarkoitusperässään.

7.    SMC osoittaa, että hindulaisesta perspektiivistä katsottuna kommunikoinnilla on monia puolia. Kuten kuvailtuna tässä mallissa, viestinnän skaala on tarpeeksi laaja sisältäen kaikki kolme elämänvaihetta, jotka ovat adhibhautika (fyysinen tai maallinen), adhidaivika (psyykkinen) ja adhyatmika (hengellinen). Sosiaalisessa tai sanallisessa yhteydessä kommunikaation ihanteellisena päämääränä saavutetaan sahridayata. Psyykkisellä ja henkisellä tasolla kommunikoinnilla tavoitetaan tiedon lisääntyminen, sekä yhteisymmärrys. Tämä ei kuitenkaan itsessään kata kaikkea - kommunikointiin tarvitaan myös hengellinen ulottuvuus.

8.    Kommunikaation päämäärän tavoitteena on kuvaillulla tavalla päästä yhteisymmärrykseen tai yhtenäisyyteen. Päämäärä ei silti ole rajoittunut vain näihin raameihin. Aivan kuten veedinen hindulaisuus pyrkii aina kaikkiin purushartha chatustayaksiin (elämän neljään tavoitteeseen: arthaan, kamaan, dharmaan ja mokshaan), SMC:n malli kykenee taipumaan kaikkiin näihin tavoitteisiin kommunikatiivisella tasolla. Toisin sanoen malli on täydellisessä yhteisymmärryksessä veedalais-hindulaisen maailmankatsomuksen kanssa.

Sadharanikaranin teoreettista käsitettä ei tulisi sekoittaa sadharanikarilaisen kommunikaation mallin (SMC:n) kanssa. Virallinen sadharanikara on yksi merkittävimmistä teorioista pohjautuen sanskritin runoilijoihin ja tietäjiin, ja sen juuret ovat Bharata Munin Natayashastrassa rakentuen yhdessä Bhattanayakan kanssa. SMC sen sijaan viittaa kommunikaation malliin, jossa klassiset teoriat ja konseptit yhdistyvät muiden lähteiden kanssa luodakseen kattavan kuvan kommunikaatiosta hindulaisesta näkökulmasta. Tämä malli rakennettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003, jolloin sen käyttöönottoa ensimmäistä kertaa myös haettiin.

Mallin meta-teoreettinen oletusarvo vedaattinen. Hindulainen kommunikointitapa korostaa suuresti sisäistä ja intrapersoonallista toimintaa. On ymmärrettävää, että abhivyanjana ja rasaswadana ovat vanhoillisia tekijöitä kommunikoinnissa, ja että hindulaisessa elämässä kommunikointi sisältää enemmän kokemusperäisyyttä sensorijärjestelmien objektiivisen rationaalisuuden sijaan. Taipumus tähän rajoittaa sahridayatan ja sen tyyliset tietopankit materialistisiksi ja puhtaan käytännönhakuisiksi. Kommunikointi itsessään on avain yhteisöllisyyteen hindulaisessa yhteiskunnassa.

Selected Bibliography:

Adhikary, N. M. (2003). Hindu awadharanama sanchar prakriya [Communication in Hindu concept]. A dissertation presented to Purvanchal University, Nepal in the partial fulfillment of the requirements for the Degree of Master of Arts in Mass Communication and Journalism.
Adhikary, N. M. (2007). Sancharyoga: Verbal communication as a means for attaining moksha. A dissertation presented to the Faculty of the Graduate School of Pokhara University, Nepal in the partial fulfillment of the requirements for the Degree of Master of Philosophy.
Adhikary, N. M. (2009). An introduction to sadharanikaran model of communication. Bodhi: An Interdisciplinary Journal, 3(1), 69-91.
Adhikary, N. M. (2010). Sancharyoga: Approaching communication as a vidya in Hindu orthodoxy. China Media Research, 6(3), 76-84.
Adhikary, N.M. (2011). Theorizing communication: A model from Hinduism. In Y.B. Dura (Ed.), MBM anthology of communication studies (pp. 1-22). Kathmandu: Madan Bhandari Memorial College.
Adhikary, N. M. (2012). Hindu teaching on conflict and peacemaking. In L. Marsden (Ed.), Ashgate research companion on religion and conflict resolution (pp. 67-77). Farnham, Surrey (UK): Ashgate Publishing.
Adhikary, N.M. (2013). Communication theory and classical Sanskrit texts. Rural Aurora, 2, 112-125.
Adhikary, N. M. (2014). Theory and practice of communication – Bharata Muni. Bhopal: Makhanlal Chaturvedi National University of Journalism and Communication.
Adhikary, N. M. (2016). Hinduism. International Encyclopedia of Communication Theory and Philosophy, pp. 831-838.